2011/03/14

Pullaa pullaa...

Minulla on täti, joka leipoo ihanaa pullaa. Se pulla on ihanaa monestakin syystä. Ensiksi: se tuoksuu ihanalta. Toiseksi: se maistuu ihanalta. Ja kolmanneksi: tädilläni on uskomaton taito saada pullat näyttämään ihanalta. Ne ovat keskenään saman kokoisia, samanmuotoisia, täydellisesti paistuneita, kiiltäviä ja jokaisessa on ihana punainen hillosilmä kauniisti keskellä.

No minäkin leivoin pullaa. Punnitsin pullat keskenään samankokoiseksi. Pyöräyttelin ne mielestäni kaikki samalla tavalla. Kohotin hyvin. Voitelin tarkasti. Laitoin hillosilmät, tosin omenaiset. Ja paistoin: vuoden vanhassa uunissamme, ohjeen mukaisessa lämpötilassa. Ja kas, minulla on 36 täysin eri näköistä pullaa. Yhdellä on hillosilmä poskella, toisella rinnuksella. Joku on saanut tumman ruskean läiskän vasempaan kylkeen, toinen oikeaan. On pulleaposkista ja laihempaa. Siis MITÄ IHMETTÄ!

Minäkin haluan leipoa ihanaa pullaa! Lohdutuksekseni on kuitenkin todettava, että vaikka ulkonäkö ei ole ihan priimaa, niin kaksi ensimmäistä ihanan pullan kriteeriä täyttyvät: ne tuoksuvat ja maistuvat ihanalle!

Minun pullataikinani tehtiin tällä ohjeella:

1/2 litraa maitoa
50 gr tuorehiivaa
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 tl suolaa
12-14 dl vehnäjauhoja
2-4 tl kardemummaa
150 gr margariinia
voiteluun kananmunaa
pinnalle raesokeria ja omenahillosilmä

1. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
2. Vatkaa joukkoon sokeri, suola, kananmunat ja kardemumma, sekä suurin osa jauhoista.
3. Jatka jauhojen lisäämistä pikkuhiljaa koko ajan vaivaten, joko koneella tai käsin.
4. Vaivaa lopuksi joukkoon huoneenlämpöinen margariini. Taikina on valmis, kun se irtoaa kulhon reunoista ja siitä saa muotoiltua pehmeän pallon.
5. Anna kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi. (itse kohotan 35 asteisessa uunissa)
6. Leivo pullat jauhoitetulla pöydällä haluamaasi muotoon ja anna kohota hetki liinan alla.
7. Voitele kanamunalla ja koristele raesokerilla ja hillosilmällä.(paina hilloa varten pullaan kuoppa)
8. Paista 220 asteisessa uunissa n. 12 min. kunnes pullat ovat kauniin kullanruskeita ja kevyitä.

1 kommentti: