2011/10/22

Jos rehellisiä ollaan, aloitin joulun jo heinäkuussa

Aloitin joulun jo heinäkuussa, hups! :)  Tai silloin totesin ääneen, että nyt on joulu alkanut. Alkusysäyksen antoi kesäreissu Fiskarsiin, ja vierailu kynttilätehdas Desicon tehtaanmyymälässä. Osa ostoksista päätynee pukinkonttiin, joten jätän niiden kuvaamisen vielä tuonnemmaksi, mutta nämä suloiset pienet kynttiläjalat pääsevät jo näin alkujoulun blogimerkintöihin. Kunttilänjalat on neliönmallisessa lasimaljakossa karkeaan merisuolaan upotettuina.  Ostin kynttilänjalkojen seuraksi 20 kpl laatikon pikkukynttilöitä, mutta saattaapi olla, että ennen joulua täytyy metsästää täydennystä.




Meillä kynttilät ovat jouluna yleensä valkoisia, ja niitä on sitten ihana koristella ja somistella, milloin mitenkin.  Toinen ihana kynttilöihin liittyvä löytö oli kynttiläpinssit, jotka tarttuivat silmiini Oliverin kirppiksellä. Kirppistavaroiden lisäksi siellä myydään ihania sisustustarvikkeita, joita pitää aina vähän hypistellä.





Kynttiläpinssi on pieni metallinen koriste, jonka takana on piikki, jonka voi työntää kynttilän sisään niin se pysyy paikoillaan. Kynttilän sitten palaessa on koristetta toki siirrettävä. Näitä en ollut aiemmin missään nähnytkään.

No kynttiläpinssien lisäksi nappasin joulukuusenkoristekokoelmaa täydentämään muutaman valkoisensävyisen sydämen, jotka päätyvät todennäköisesti askarteluidean äideiksi. Niistä kuvia myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti