2011/10/22

Tästä on hyvä aloittaa - Kranssi ulko-oveen




Pikkusyysloma Mäntyharjun mökillä antoi sysäyksen ja materiaalit ensimmäisiin väkerryksiin. Oveen syntyi kranssi, ei vain jouluksi, vaan talven odotukseen.







 Syksyinen lumeton metsä tarjoaa ilmaiseksi mainioita askartelutarvikkeita. Kranssi sai pohjansa notkeista pajunoksista, joista letittämällä syntyi sopivan paksu aihio. Mustikanvarvut on ensin pujotettu lettiin, mutta kiinnitetty vielä rautalangalla kieputtamalla sitä tiukasti pohjan ympärille. Itse aprikoin jäkälän keräämistä, mutta varpuja poimiessani pikkumiehet olivat tehneet päätöksen puolestani ja irroitelleet mättäästä juuri kranssiin sopivan määrän. Mahtaako mennä jokamiehenoikeuksiin, sitä en tiedä, mutta ainakin nyt hyötykäyttöön.








Jäkälä kiinnitettiin löyhästi rautalangalla, josta taivutettiin myös lenkki taakse ripustamista varten. Pientä somistamista kävyllä, puolukanvarvulla ja jouluvarastoista löytyneellä puisella porolla niin ihastuttava kranssi on valmis oveen ripustettavaksi.

Mökin lähellä metsää oli karsittu ja sieltä löytyi kasoittain tuoreita havunoksia. Niitä on vielä muovikassillinen odottelemassa inspiraatiota pihalla. Kuusenoksat taipuisivat myös kauniiksi kranssiksi, mutta keksisikö niistä jotain muutakin mukavaa? Ideoita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti