Joulukuun 17. päivä "Pikku pihistäjän joulukoristeet"

Meidän neljävee on sitten mahdoton. "Oi äiti, miten ihania punaisia tyynyjä! Mistä me on nää saatu?" "Äiti, voiko näitä sydäntarroja ottaa? Kun mun on ihan pakko!" Tyynyt ovat tulleet niinkin eksoottisesta paikasta kuin Tiimari. Kielsin tarrojen ottamisen, ne ovat kalliita, äidin askarteluihin tarkoitettuja, kolmiulotteisia. Muutamia hetkiä myöhemmin huomasin neljäveen viilettävän tarra kämmenselällä pitkin keittiötä. Nuhtelin tietenkin. "Äitihän kielsi!" Jatkoin puuhia  ja asia unohtui, kunnes illalla kastelin kukkia ja oi! siinä se on, pihistetty tarra, kukkaruukkua somistamassa. Oi neljävee, meidän pikku sisustaja! Olkoon nyt siinä sitten, kolmiulotteinen kultainen sydän, juuri niin kuin meidän neljäveelläkin.

ps. asiasta viidenteentoista, huomasin että tämä "äitienpäiväennakkoatsalea" juo vettä aivan hurjia määriä. Menetimme kasan lehtiä ja nuppusia, kun en tajunnut sitä ajoissa. Kotiimme on kokoontunut myös joukko muita joulukukkia, perinteisiä: amaryllis, hyasinttejä, pikkuinen sypressi, muratti ja se valkoinen pikku-pikku-kukkainen jonka nimi on kadonnut nyt jonnekin takavasemmalle. Flunssa katkaisi vaan nuo kukkaistutusten teot, kun sammaltenhaku on jäänyt sisällä möllöttäessä, mutta jospa huomenna :)