2012/11/03

Viiniä ja "pientä iltapalaa"

Luumu-Aura-pizzat
Miten tässä on käynyt niin, että blogista on tullut varsin ruokakeskeinen.  Nyt on vaan ollut sellainen jakso, että on tullut kokeiltua kaikenlaista uutta. Firman viini-iltaa varten olin kerännyt ruokaideoita pitkin tätä jatkuvaa sairaslomaa vanhoista lehdistä, useinmiten joululehdistä. Osa ruoista oli taas äidin-koe-keittiö -meiningillä toteutettuja mutta kaikki onnistui taas ihanasti. Isona apuna oli tällä kertaa mieheni sisko puoliskoineen, jotka ohjeillani toteuttivat suurimman osan ruoista.

Talo ja Koti lehdessä  1/2012 oli ohje Minipizzoihin, joiden täytteet hieman poikkeavat perinteisistä.  Pizzapohjan päälle on sipaistu marcarpone -juustoa, lisätty muutama tuoreen luumun viipale ja paistamisen jälkeen aurajuustoa. Lisäsimme vielä tuoretta timjamia. Nämä olivat yllätykseksemme todella hyviä! Teimme myös toisenlaisia mini-pizzoja: paahdetuilla kirsikkatomaateilla, mozzarellalla, pestolla ja paistamisen jälkeen lisätyllä tuoreella rucolalla kuorrutettuja.

Lohileipäset

Jonkinlaiset lohileivät kuuluvat meillä usein joulupöytään. Näihin illanistujaisiin lohileivät saivat kuorrutteekseen kylmäsavulohesta-tuorejuustosta ja smetanasta tehdyn moussen. Ja hieman tuoretta ruohosipulia koristeeksi. Leiviksi valittiin Saaristolaisnapit, vähän makeat ruisleivät. Moussen voisi myös kääräistä rieskan sisään ja leikata kiekoiksi. Nämä voileipätäytteet ovat helppoja ja nopeita herkkuja.

Toki juhlissa pitää olla myös makeita herkkuja. Tiramisu-juustokakku syntyi omalla reseptillä, samoin kuin Mokka-suklaa vadelma-minileivokset. Niistä omat postinsa edellä, joten jatka toki lukemista.







3 kommenttia:

  1. Tämä postaus tuli kuin tilauksesta! Todella hyviä ideoita pikkujouluihin tms. pieneksi suolaiseksi, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä... täällä vielä kolmatta päivää herkutellaan juhlien ylijäämäruoilla. Koskahan sitä oppisi vielä tekemään juuri oikean määrän herkkuja? No hyvä puoli on se, että juurikin sain jälkiruoaksi juustokakkua ja tilkan viiniä. <3

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi <3 Näitä herkkuja pitää kokeilla joulukuiseen tyttöjen iltaan :)

    VastaaPoista