2013/12/01

Joulukuun 1. päivä : Pikkujouluherkkuja

Pikkujouluherkkuja voi toki alkaa tarjoilemaan jo lokakuussa, ja sitten pikkujouluaikaan vierailla vain muiden herkkupöydissä. Piparkakkutangot, luumu-omena-glögihillo valkohomejuuston kera ja luumu-aura-timjami -pizza ilahduttivat ystäviäni extempore saunaillassa jo hyvissä ajoin syksyllä. Tunnelma oli jouluisa ja täynnä ystävyyden iloa, joten tarjoilut olivat sinänsä sivuseikka, mutta silti niin hyviä. Ja illan kruununa Berliinin tuliaisina saamamme konvehtirasia, joka tuli tyhjennettyä lähes viimeistä suupalaa myöten.

Luumu-aura -pizzoja tein jo viime joulun alla ja niistä löytyy blogi postaus tästä.  Nyt en jaksanut väkertää pikkupizzoja, joten tein yhden ison, joka katosi parempiin suihin alta aikayksikön.

Glögillä maustettua luumu-omena-hilloa keitin pienen annoksen annostellen hillosokeria pakkauksen reseptin mukaan ja lisäten hedelmien joukkoon nesteeksi pienen tilkan glögitiivistettä. Hillo oli oiva herkku valkohomejuuston ja keksien kanssa. Vähän kuin viikunahillon korvikkeena.

Saunajuomaksi tarjoilin jäisillä puolukoilla maustettua ja koristettua raikasta vettä. Ei turhia lisäaineita, ei hiilihappoja eikä liiemmälti sokeria. Ajoi asiansa janojuomana hyvin.

Näitä saunailtoja saisi olla useammin. Parasta joulnajassakin on se, että rauhoitutaan viettämään aikaa läheisten kanssa ja annetaan arvo ystävyydelle. Ehkäpä tämä ajatus saa kantaa tänä jouluna ja voin muistutella itseäni asioiden tärkeysjärjestyksestä kaiken hääräämisen keskellä.

Tänään, ensimmäisenä adventtina aion nauttia vielä Viipurin lauluveikkojen Adventtikonsertista Johanneksen kirkossa. Siitä on hyvä aloittaa adventinaika ja todellinen joulunodotus.

1 kommentti:

  1. Olen itsellekin lisännyt kokeiltavien listalle tuon pizzan, kiitos ohjeesta! Vaikuttaa todella makoisalta.

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista