Seimiasetelma olki ostettaessa täydellinen, eli siihen kuuluvat Pyhä perhe, paimenet, tietäjät, aasi ja härkä, sekä tietenkin talli. Olen itse täydentänyt seimeä muutamalla omalla jutulla. Kynttilät palavat aina seimen edustalla ja "puisen kaivon" (jää valitettavasti kuvan ulkopuolelle) kannella. Pieni ruskea lammas on löytö Naantalin vanhankaupungin joulukadun putiikista. Joulun tähti on aina jotenkin läsnä, tänä jouluna pienessä rottinkikuusessa seimen taustalla. Usein tallin lattialle on aseteltu oikeat oljet. Kuvan ulkopuolelle jää myös pieni Prahan tuliaisena saatu huilunsoittaja, joka kuvaa minua itseäni. Vähän niin kuin pieni rumpalipoika joululaulussa; hän joka rumpuaan soittamalla tervehtii Jeesus -lasta. Itse en tosin ole huilisti, mutta ajatus on kuitenkin se, että kullan ja mirhamin lisäksi on yhtä arvokasta tuoda Vapahtajalle lahjaksi omat, vaatimattomiltakin tuntuvat lahjansa.
Viime jouluna muutto uuteen kotiimme oli niin kesken, ettei jouluseimi ehtinyt löytää paikkaansa. Ihanaa kun se on taas esille juhlistamassa jouluamme ja muistuttamassa siitä, mikä joulussa on tärkeintä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti