2011/11/16

Jouluinen kääretorttu

Tänään sain kellarintäydeltä ystäviä leffailtaa viettämään, ja kun mitään valmista leffaherkkua ei talosta löytynyt ja kauppaan ei ehditty, tuli tarve pyöräyttää jouluinen kääretorttu. Jouluinen siksi, että sain samalla kirjoitettavaa tänne blogiin. Ja eikun siis ohjetta tuunaamaan vaan. Äidin koekeittiö jälleen vauhdissa.

Pohja:

3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
0,5 tl jauhettua neilikkaa
0,5 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl kardemummaa

Munat ja sokeri vaahdotetaan. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahtoon kevysti sekoittaen.
Paistetaan 230 asteisessa uunissa n. 5min.

Kumotaan kanelisokerilla sirotellulle leivinpaperille ja annetaan jäähtyä.

Täyte 1:
omenahilloa
Täyte 2:
1tlk vispautuvaa vaniljakastiketta vaahdotettuna
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
2 tl vaniljakreemijauhetta

Levitetään jäähtyneelle pohjalle ensin omenahillo ja päälle vanilja-juustovaahto Rullataan, kääritään leivinpaperiin ja annetaan tekeytyä hetki jääkaapissa.

Kuorrutus:
sokerimassaa
strösseleitä

Kaulitaan tomusokeria apuna käyttäen ja nostetaan tortun päälle. Leikataan pois ylimääräiset. Koristellaan strösseleillä.

Mmmm. Oli hyvää. Lasten suusta kuulee aamulla totuuden kun pääsevät maistamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti